Kanssafongari ja bloggaaja Hata http://kalabongaustaminuntapaan.blogspot.fi/ sai minutkin miettimään fongausharrastuksen aloitusta tai siis sitä niinkuin otsikkokin kertoo mistä kaikki sai alkunsa, ehkä nyt ei kuitenkaan kannata mennä aivan alkuun. En viitsi alkaa kyselemään vanhemmilta yksityiskohtia :D
Joka tapauksessa ainakin omasta mielestäni olen jo pienestä pitäen tykännyt onkimisesta. Ensimmäinen oma onkivapani olikin isopapalta saatu neljä metrinen perintöteleskooppi. Sääli etten ehtinyt koskaan isopapan kanssa kalaan ennenkuin aika hänestä jätti, koska hän oli myös innokas kalamies.
Pilkkejä löytyy edelleen niitä peruja ja taitaa tuo vapakin vielä olla jossain porukoilla tallessa tai sitten ei.
Heittelyä en hirveästi harrastanut, kun ei ollut kuin vanha Abun umpikela.
Rippilahjaksi sainkin sitten kunnollisen Daiwan haspelin ja vavan, mutta kärsivällisyys ei tahdo riittää viskomaan tunnista toiseen tyhjää. Edelleenkään...
Onkiminen kiinnostaa paljon enemmän, kun siinä sentään tapahtuu jotain ja nyt on fongauksen varjolla hyvä tekosyy pikkusinttien onkimiseen :) Hommaan josta olen aina pitänyt.
Kilokuumetta en kai ole koskaan potenut. Lähinnä käy sääliksi jos pitää kiusata isoja kaloja koukulla.
Sitä paitsi apinankin voi opettaa pyytämään ahventa ja haukea, mutta koukuttakaapa teisti tai joillekkin fongauksen graalin maljaksi nousseeksi sulkava. Itse epäilen kyllä vahvasti sellaisia saaneeni aikoinaan kummitädin kanssa rapusyöttejä onkiessani. Kuvia ei valitettavasti ole, eikä silloin tullut tehtyä tarkkaa lajimääritystä. Pasuri se ilmeisesti ei ollut, koska sitä ei tietääkseni siinä järvessä esiinny. Lahna kyseinen kala periaatteessa olisi voinut olla, mutta kun varmuutta ei ole, niin olen jättänyt sulkavan pois eliksistä.
Ammattikoulun aikaan minulla oli jopa oma 50 mm siikaverkko isukin verkkojen jatkeena. Kävin minä syyslomalla niitä yksinkin kokemassa, kun vietin lomaa yksin maalla mehtästellen ja kalastellen. Tuli sieltä sellainen kahen kilon siikakin :D
Periaatteessa fongaan vain suusta koukuttamalla, mutta lasken muullakin tavoilla saadut kalat. Pidän ne kyllä erillään ja facen fongaussivustolle olen ilmoittanut vain suusta koukutetut lajit.
En ymmärrä minkä takia jotkut ovat niin suvaitsemattomia, että hyväksyvät vain sen oman tavan fongata.
Itseään vastaan tässä kuitenkin käytännössä kilpaillaan ja silloin määrittelee itse säännöt minkä mukaan mennään.
Eri asia on sitten kilpailut, kuten kalamaraton tai sprintti, mutta kappas niissähän onkin jo säännöt, joita kaikki noudattavat. Voihan sitä sopia vaikka perhepiirissä tai kaveriporukassa omat säännöt millä mennään.
Isommassa mittakaavassa omasta mielestäni, ehkä vain SKES:illä olisi jonkinlainen oikeutus julistaa halutessaan fongauksen säännöt. Tällä todenäköisesti ammuttaisiin itseään jalkaan, kun nykyisin hyvinkin vapaamuotoinen harrastus muuttuisi sääntöjen tarkasti sanelemaksi. Uskoisin, että tällä hetkellä nopeimmin kasvavan kalastusmuodon kasvu ainakin hidastuisi kummasti.
Fongauspuritaaneille vielä muistutuksena se ,että maapallonkin uskottiin olevan litteä ja auringon kiertävän tätä kivenmurikkaa. Eli yhtä ainoaa absoluutttista oikeaa ei ole...
Nyt ollaan eksytty sivupoluille, joten jatketaan muisteluita.
Helsinkiin muuton jälkeen tuli sellainen noin 7-8 vuoden jakso milloin kalastelut jäivät miltei kokonaan vain muutamiiin laituriongintoihin ja pariin pilkkireissuun. Johtuen elämäntilanteesta ynnä muusta sellaisesta.
Arabianrantaan muuton jälkeen kesällä 2010 kiinnostus kalastusta kohtaan alkoi taas osoittaa heräämisen merkkejä.
Olihan Kyläsaaren lampi vain noin 5 minuutin kävelymatkan päässä ja Vanhankaupungin suvannolle sama matka. Sen kesän aikana sain ensimmäisen karpin ja sorvan. Karppi oli oikein nätti pieni peilikarppi. Ilmeisesti sen kesän istutuksia.
Seuraavana keväänä luin jostakin, että kalamaraton oli taas järjestetty. Kisa, josta olin miettinyt ennenkin, että olisi mielenkiintoista osallistua. Sitten löytyikin muutama blogi http://siloneula.blogspot.fi/ http://taimenmies.blogspot.fi/ joista luin lisää kisasta ja sen tapahtumista.
Kipinä fongausta kohtaan alkoi hehkua jo himmeästi. Muutaman päivän tai viikon päästä löysinkin itseni Matinkaaren sillan eteläpuolelta rannalta ongelta.
Tuolta reissulta sain jonkun kummalliselta näyttävän kalan. sellaisen jota en ollut nähnytkään ennen. En ollut tiennyt, että Suomesta yleensäkään löytyy noin värikkäitä kaloja. Niin sinistä ja punaista väriä pitäisi olla vain jossain lämpöisissä etelän merissä. Kotona tunnistin kirjojen avulla kalan kutuasuiseksi kolmipiikiksi. Tämä ylettömän harvinainen kala :D oli tätä ennen onnistunut välttelemään koukkuni.
Siitähän vain hiillos sai uutta tuulta alleen.
Ensimmäinen fongausvuosi toikin sitten lajipisteitä 15 kpl ja kahdeksan uutta elistä. Sisältäen mm. vajaan puolen kilon suutarin.
Kiitokset kaikille lukijoille taas. Teitä on ilmeisesti muitakin, kuin vain ystävät ja sukulaiset. Joita varten aloin alunperin kirjoittaa tätä. Ihan vaan sen takia, kun en enää viitsinyt facessa häiriköidä kalastuskuvilla kaikkia fb- kamuja.
Eiköhän nyt ole aika lopettaa tämä teidän ajan haaskuu tällä erää.
Palaan asiaan taas, kun on jotain kerrottavaa ja kireitä kaikille.
Ps. kympit paukkuu taas kohta. Reilu 70 vuorokautta maratonille :)
